lexander Dumas'n Kolme muskettisoturia näytelmä on ollut tapetilla (tai sen alla) Kirakan kesäteatterissa jo, mitä yli kymmenen vuotta? Eli melko lailla pitkään pohdinnassa.
Haasteet näytelmän esillepanosta ja työryhmän kokoamisesta eivät olleet ennakoitua vaativammat, mutta esivalmistelut suoritettiinkin reilu vuosi sitten. Osa näyttelijöistä rekrytoitiin erittäin varhaisessa vaiheessa harrastajateatterin näkökulmasta. Toki muutoksia tuli matkan varrella, ja vielä viime metreillä tapahtui uutta roolitusta ja poisjäämisiä. Tästä johtuen myös allekirjoittanut astelee Kirakan näyttämölle kahdessa pienessä roolissa.
Tähän näytelmään tarttuminen johtuukin tuossa edellä mainitusta syystä. Sillä muisto vuodelta 1998, jolloin Salon seudulla oli paljon vähemmän kesäteattereita, on monella tavalla minulle läsnä. Kyseisenä kesänä osallistuin ensimmäistä kertaa teatterin tekemiseen Rosvo-Roope näytelmässä. Sain pienehkön roolin ja olin tekemässä joukkokohtauksia. Mutta tuo suuren työryhmän tunnelma ja itse näytelmä, jossa seikkailut ja ihmisten liikuttelu näyttämöllä olivat osa tarinan kuljetusta, varmasti upposivat kansaan kuin veitsi voihin. Ihmiset ihastelivat miljöön tuomaa tunnelmaa, joka oli valjastettu näytelmätekstiin toimivaksi. Tämän kaltaisesta tunnelmasta saatte nauttia tänäkin kesänä Kirakan kesäteatterissa.
Tarina nuoresta d'Artagnanista, joka haluaa muskettisoturiksi kuninkaan joukkoihin, on klassikkona erittäin tunnettu ja monin eri muodoin esitetty ympäri maailmaa. Miekkailukouluttajamme hyvin sen muotoili meille: kun lähes neljänsadan vuoden takaisista tapahtumista ja henkilöistä innostui lähes kaksisataa vuotta myöhemmin Dumas, ja edelleen nämä Ranskan hovissa vaikuttaneet ja palvelleet henkilöt innostavat uusia lukijoita sekä katsojia.
Katsojakokemus ja tunnelma käsikädessä taidokkaan näytelmän kera ovat kesäteatteria parhaimmillaan, josta toivottavasti saatte nauttia Kirakassa yhdessä meidän kanssamme.